Voisi, pitäisi vai olisi pakko?

Minulla on vamma kielikorvassa, mikä on vaikeuttanut elämääni enemmän tahikka vähemmän koko aikuisikäni. Tämä vamma tietysti korostuu parisuhteessa ja yhteisessä kodissa, jossa on paljon huolehdittavia asioita ja huomiota vaativia kohtia. Onko teillä kodeissa, parisuhteissa ja työelämässä asioita, jotka voisi hoitaa, pitäisi hoitaa tai olisi ihan pakko hoitaa? Ja kuka sen voisi, kenen pitäisi tai kenen on pakko se hoitaa? Ja milloin?

”Tuon työhuoneen seinän voisi maalata jollain kivalla värillä”
– Juu, niin voisi. Se elävöittäisi kivasti tuota ja onhan tuo valkoinen pikkuisen jo kulahtanut. Olisi varmaan kannattanut maalata se jo silloin remontin aikana, mutta kun oli kiire muuttaa sisään eikä seinän väri todellakaan ollut se päällimmäinen asia mielessä. Eikä edes toiseksi päällimmäinen kun keittiöön oli syytä saada liesi ja jääkaappi. Mutta tuo ”voisi”! Miun vammakorvassa se kuulostaa: ”Käy maanantaina rautakaupasta värilastut ja osta pakkelia valmiiksi!” Sisäisellä kampeamisella mie saan sen kuitenkin sisäisesti hyväksyttyä jutusteluksi ja mukavaksi suunnitteluksi, mutta miksi miun pitää käydä se kamppailu? Miksen mie voisi kuulla sen samantien sellaisena kuin se on, jutusteluna? Tämä tietysti aiheuttaa kitkaa toisinaan, kun mie en halua alkaa levittämään muovia lattialle ja pakkeloimaan ruuvinkoloja samantien, niinkuin miun vammakorvani sen haluaa kuulla. Vastaan usein harmittavan puolustuskannalla ja sitten närästää.

”Tuo talon seinusta pitäisi tyhjentää”
– Ehdottomasti pitäisi. Se olisi huomattavasti mukavampi ja turvallisempi ilman keskenjääneitä akvaariontaustaprojekteja, purettuja eteisenkaappeja ja ruohonleikkurinöljyä. Hitsi, kun ei ole peräkärryä ja koukkua autossa, että saattaisi sen tyhjentää kärryyn ja kuskata tuonne jätteenkäsittelyasemalle. Sitten tuo talon vierusta olisi hirmun paljon kivempi ja viihtyisämpi, eikä koiratkaan riehuessaan siellä törmäilisi. Mutta tuo ”pitäisi”! Vammakorva iskee kovemmin kuin miljoona volttia eikä kulje kaduilla kuin kuka tahansa meistä vaan lehahtaa katolta viitta levällään kuin bätmän rikollisen kimppuun. Mie kuulen sen luonnollisesti:” Hoida tuo huomenna! Miten sie et saa edes tuota aikaiseksi! Yrittäisit edes kuin ei sinusta muuhun ole vai pitääkö miun sekin tehdä itse!” Tässä kohtaa mie joudun katselemaan muualle hetken ja pääsen ankaralla sisäisellä niskalenkillä yläkynteen vammakorvastani ja koetan pelata aikaa sanomalla jotain tyhjentävää kuten: ”niin”. Miksi, oi miksi mie en voi kuulla sitä kuten se sanotaan vaan kielikorvani kääntää tulevaisuuden ja yhteisen viihtyvyyden suunnittelun henkiseksi ratsupiiskan heilutteluksi ja kersantinäänellä komentamiseksi? Tämä toki saa aikaan kovastikin hidastuvaa jutusteluntahtia ja jopa kymmeniä minuutteja kestävää ummetusta.

”Nuo aurauskepit olisi pakko laittaa ennenkuin maa jäätyy”
– Ilman muuta. Niitä on tosi kurja kopsutella jäätyneeseen maahan ja sitten kun ne saa sinne jäähän rusnottua, niin ensimmäinen kaivurimiehen aurauskäynti heittää ne hangelle heijastamaan oravoiden polkuja. Sitäpaitsi, ne heijastaa mukavasti lasten koulumatkaa ja omaa töistätuloa tervetulottaen kotiin uupuneet urakan raskaan raatajat. Mutta herra nähköön tuo ”olisi pakko” miun vammakorvassani! Siinä kohtaa Tytti on ottamassa avioeroa ja antaa kymmenen minuuttia aikaa ja viimeisen ultimaattumin: ”Minä tai aurauskepit!” Kuulen jo kylmän ja yksinäisen tuulen pyyhkimässä ankeasti kalustetun vuokrayksiön tuuletusikkunan ikkunalautaa ja kyynel tirahtaa silmäkulmaan kun kuulen korvissani Ilonan ja Onnin äänen puhelimessa:” nähdään sitten ensi viikonloppuna kun on sinun vuorosi”. Eikä! Sehän on vain sama toteamus jonka olen itsekin jo tehnyt. Viaton ja kodikas, mukava yhdessä tuumattu asia, mikä tarkoittaa sitä, että ihan lähiaikoina mennään yhdessä pihahommiin ja mie teen voimatyön rautakangen kanssa ja Tytti tuuppaa aurauskepit sinne kangella tehtyihin koloihin. Sitten poljetaan reunoille soraa porukalla. Mutta miksi mie en voi sitä heti kuulla niin? Miksi pitää käydä kuopan pohjalla kääntymässä ja kiivetä takaisin paljain käsin vain ymmärtämään se asia sellaisena kuin se sanotiin ja tarkoitettiin?

Ei meillä pidetä käskyjä piilossa tai kynttilöitä vakkojen alla vaan puhutaan suoraan. Miksi miun korvani sitten ei sitä usko?
Kuulostaako tutulta vai hapuiletko jo valkotakkisten numeroa kännykästä? 😀

Jaa Facebookissa tai sähköpostillaShare on Facebook
Facebook
Email this to someone
email
Kategoria(t): Perhe-elämää. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

9 vastausta kohteessa Voisi, pitäisi vai olisi pakko?

  1. Tytti sanoo:

    Ei se kyllä haittaisi, jos silloin tällöin jopa toimisit vammakorvan mukaan närästelyn sijaan. 😀 Vaikka ne pitäisit ja voitaisit ei ole tarkoitettukaan miksikään käskyiksi. 🙂

    • markus sanoo:

      Juu, joskushan mie vammakorvan vietävänä kimmastun ja riehunkin hommat kuosiin samointein 🙂 Se on tuo vamma, ei niinkään se tekeminen, mikä miuta vaivaa.

  2. Eija sanoo:

    Voi teitä ihanuuksia <3

  3. Mua jäi kiinnostamaan, että miten sen asian Tytti sanoisi silleen, että tulisi vammakorvasta ideaalimuodossa tärykalvolle saakka?
    Ja mietin sitäkin, että oma korva kieltäytyy vastaavalla tavalla uskomasta sanaan ”ihan”. Se kääntyy aniksi negaatioksi. Esimerkkilauseita: ”Ihan hyvää”, ”ihan nätti”, ”ihan kiva”. = täyttä paskaa. Tästä meillä väännellään.

    • markus sanoo:

      Mie olen itse asiassa ajatellut lähinnä ehkä vertaistuen puutteessa siten, että tämä on minun vammani ja miun pitää sen kanssa elää. Ja onhan nuo mainitsemani sanat ihan täysin hyväksytty ja normaali tapa sanoa.

      Jos keksisin kiertoilmaisuja vammakorvan lepyttelyksi, niin ehkä sen tyyliset kuin ”Laitatko”, ”ehditkö ensi viikolla tehdä” tai ”otetaanko urakaksi” jopa ”mennäänkö laittamaan” saattaisi toimia. Se saattaa olla tuo konditionaali mikä kolauttaa alasimen ja vasaran vamma-asentoon. 😀

      ”Ihan” negaationa lienee hyvin feminiininen piirre. Ainakin miun kokemukseni mukaan se on hyvin tyypillinen naistenvaiva 😀 Miehet kai harvemmin lankeavat siihen.

      • Tytti sanoo:

        Noi ”isitko”t muuttaisi sen koko sanoman. Kysehän oikeasti on vain jutustelusta, jos sanon, että pitäisi hioa lattiat uudestaan. (Ja ne oikeasti pitäisi hioa, tulee tikkuja jalkapohjiin) Ei siitä, että hioisitko ne ensi viikolla.

        Että ei kovin hyvä idea toi korvanlepyttäminen. 😛

        • Markus sanoo:

          Kuten sanottu, vammastahan on nimenomaan kysymys. Ollaanhan me tähänkin asti selvitty ilman vuokralle annetaan -ilmoitusten ympyröintiä vihinuutimista 😀

          Tosin tämän blogi-idean erinomaisuutta mie alan kyseenalaistaa kovasti 😛

          Sivusta huutelijoille tiedoksi: Tytti on jostain omituisesta syystä alkanyt käyttää edellämainittuja konditionaaleja jokatoisessa lauseessa ja hieroo omituisesti käsiään sohvalla katsellen miun kieriskelyä ja silmien pullistumista.

  4. hihii, go Tytti! Mutta elä Markus huoli, kyllä se kohta kyllästyy. Ei Johku jaksa mun juttuja lukea lainkaan enää. Niitä kai tulee liikaa. Aika rauhassa saan ruotia siellä meidän suhdettamme, eikä mitään seuraamuksia koidu 😉
    Että näännytä rouva frekvenssillä!

  5. Jarkko sanoo:

    Heh. Markuksella on korva mennyt kovasti epäkuntoon. ”pitäisi varmaan maalata” mun korvassa aiheuttaa reaktion: joojoo, toki, juu tottakai. Ja sitten asia unohtuu. Tiedostan älyllisellä tasolla, kun aivosynapsejani pinnistän, että alkuperäinen viesti on todennäköisemmin sisäisen parserisi mukainen, mutta kun ei sitä jaksa pinnistää.

    Ja Anille: ”ihan hyvä” on oikeasti ”ihan hyvä”, eikä ”ihan paska”. Meillä jos yrittää sanoa ”aivan upea”, tulee välittömästi ”älä ….uile siinä”. Tosin tuo ”ihan hyvä” todennäköisesti tulkitaan myös ”ihan paska”. Katsos miehet on siitä yksinkertaisia laitteita (vaikkei nainen tätä koskaan uskokkaan), että se miltä se mies näyttää ja se mitä sieltä miehen suusta tulee ulos, on kirjaimellisesti juuri sitä :-).

    Miehiltä näet puuttuu se ihmiskommunikaation kerros, joka tunnetaan nimellä ”tulkintakerros”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Varmenne * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.