Eroaminenkin on taitolaji

Tämäkin aihe on jo jonkin aikaa kiepuskellut tuolla harmaiden ja kaikkien muunkin väristen aivosolujen välimaastoissa tovisenkin aikaa. Josko vaikka aloittaisi sen näppäimistölle vuodattamisen tällä tavalla varovaisesti luonnoksen voimalla, ennenkuin antaa kaiken valua omine aikoineen näppäimistölle, niin se ehkä ehtisi hiukan jäsentyä matkalla. Saattaa siis olla, että aihe kasvaa vielä ajan myötä eikä toisella lukemalla olekaan samanlainen 😀

Kuten jo aiheesta aiemmin kautta tahikka toista valaistuneet tai valaistetut jo tietävätkin, niin tämä aihe kumpuaa ihan kohtalaisen tuoreista omakohtaisista kokemuksista. Sitä kautta minulla onkin ollut lähes (minulle) ainutkertainen tilaisuus tutkia aihetta perskohtaisesti, lähestyä aihetta monialaisesti ja koettaa pontevaismielisesti jäsentää tuntojaan, kokemuksiaan ja kohtaamisiaan aiheen tiimoilta.

Nähdäkseni kysymys on kolmialaisesti lähestyttävästä aiheesta:

  • Minä itse?

Onhan nyt oikeasti niin, että minä itse päätän. On minun ihan ihkaoma valintani, että onko eron tullen kyseessä infernaalisten mittasuhteiden inhimillinen tragedia vai kenties elämänmuutos, jonka kanssa täytyy tulla toimeen ja elää kuten parhaaksi näkee vaiko jopa kenties yrittää nähdä asioista ne puolitäydet vesilasit ja mahdollisuudet sulkeutuvien ovien ja hukkuvien haaveiden sijasta.

Mie olen varmastikin aika omituinen, mutta minulla edellisten vaihtoehtojen suhteen valinta oli päivänselvä. Mie pontevasti kokeilin kerran tai pari heittäytyä kieriskelemään omassa surkeudessani, märehtiä sitä miten en ole elinkelpoinen yksilö ja kietoutua oman mitättömyyteni ympärille ja miettiä, mitä niillä naimisissa pysyvillä on mitä minulla ei ole. Ne oli aika tyhmiä puolituntisia.

Mie tiedän olleeni oikeinkin oivallinen mies ja minulla, ihan niinkuin kaikilla muillakin, on omat puutteeni ja luonteenpiirteeni joita en muuttaisi vaikka pääsisinkin 16 vuotta takaperin päättämään asioita uudelleen. Mie totesin olevani sovussa itseni kanssa. Viimeiset 16 vuotta naimisissa ja perheenä oli ihan tavattoman mukavia enkä mitenkään paremmin olisi voinut sitä osaa elämästäni viettää. Tällä hetkellä tilanne on erilainen ja on ihan minun valintani ja tehtäväni tehdä tästäkin elämästä sellainen, että ei jälkeenpäin tarvitse arvailla tai märehtiä.

Tilanne on tottakai erilainen, jos on oikeasti ollut kännissä suurimman osan avioliitosta, hakannut vaimoa tai lapsia tai ylipäätään avioliitto ei ole ollut kahden tavallisen ihmisen tavallinen avioliitto vaan tavalla tai toisella vääristynyt. Silloin on edessä ihan aito ja oikea itsetutkiskelun ja korjauseleiden aika.

  • Kumppani?

Mie en oikeasti voi tietää. Eikä kukaan muukaan voi aidosti ja oikeasti tietää mitä toisen ihmisen pään sisällä liikkuu. Minun tehtäväni on uskoa, luottaa ja mukautua siihen, että se toinen ihminen tekee omat päätöksensä omien arvojensa, kykyjensä ja elämänkokemuksensa mukaisesti. Ja hyväksyä.

Minun on myöskin ymmärrettävä se, että minun on tehtävä taas valinta. Kumppanin kohdalta minun valintani on joko kapinoida, vaikeuttaa, hankaloittaa ja kaikin puolin pilata monen ihmisen elämä pitkäksi aikaa (lapset mukaanlukien) tai vaihtoehtoisesti koettaa pitää huolta siitä, että jo valmiiksi suuria tunteita, vaikeita hetkiä ja kiusallisia tilanteita sisältävä elämänmuutos onnistuu sekä itselleni että kaikille muille parhaalla mahdollisella tavalla. Ja sitten jotkut elämäntapaidiootit valitsevat tuon ensimmäisen?

Jos ja kun se toinen on ihminen, jonka kanssa elämää on eletty aika kauan aikaa ja käyty läpi monenlaisia tilanteita, tunteita, lastenkasvatusta ja kaikkea sen sellaista mitä kuluneeseen elämään on kuulunut ja se on ollut tähänastisen elämäni onnellisinta aikaa, niin miksi herran tähden se pitäisi pilata? Miksi litran paketillinen Aino Kinuski-Karpalojäätelöä pitäisi syödä niin, että laittaa viimeiseen lusikalliseen teelusikallisen suolaa? Eikö se nyt ihan oikeasti ole kaikkien osapuolien etu, että eletään elämää naimisissa tai erossa niin, että se on mukavinta mahdollista? Minusta ainakin.

  • Ympäristö?

Kukaan ei voi tietää, että mitä muiden pään sisällä tapahtuu. Mie sanoin tuon jo toisen kerran sen tähden, että se on tärkeää ymmärtää. Siksi toisekseen mie en ole koe olevani kellekään omasta elämästäni tilivelvollinen. Me panttasimme tietoa eroprosessista ihan siitä syystä, että se ei oikeastaan merkittävästi kuulu kellekään muulle kuin meidän perheellemme. Ystävämme ovat jo oikeastaan tottuneet meihin ihmisinä eikä avioparina eikä minuun suhtautuminen tarvi yhtään miksikään muuttua. Mie olen vieläkin mie vaikka sormusta ei sormessa olekaan ja miulla on vieläkin kieroutunut huumorintaju eikä kaljuuntuminenkaan hidastunut yhtään.

Ylipäätään harva asia on kiusallisempaa kuin se sellainen pikkuisen pielessä oleva asennoituminen ja joidenkin asioiden normikanssakäymisessä välttely. Ja jos joku asia askarruttaa erityisen kovasti niin aina voi kysyä. Niin kaikki varmasti haluaa itseään kohtaan käyttäydyttävän, ihan sama pätee lääkärissä käynnin, treenien, parturin ja avioeron jälkeen.

Lapset on tärkeintä. Jos jollekin teistä tulee ero tai muu vastaava elämänmuutos on valtavan tärkeää ymmärtää ja oikeasti myös toimia siten että se elämänmuutos vaikuttaa mahdollisimman vähän maailmaan ympärillänne. Meillä oli alusta asti voimassa eroehto. Sovimme jo silloin kun lapsia tuli, että jos me joskus eroamme niin vain me eroamme ja muiden osapuolien elämänmuutoksen pyritään pitämään minimissä. Syyttömiä muut siihen ovat ja miksi meillä ja meidän erollamme olisi valta muiden elämään ja miksi pakottaisimme muut muuttumaan sen takia? Me toteutimme sen siten, että lapset ja koirat saavat jatkaa asumistaan kotona ja me vaihtelemme. Meistä olisi tosi julmaa pakottaa lapset hinaamaan omaisuuttaan paikasta toiseen ja sopeutumaan kaiken maailman koulujen muutoksiin ja muihin sen sellaisiin ennestäänkin jo heille omituisessa tilanteessa ja vielä erinomaisen herkässä iässä. Miksi he olisivat siihen valmiita jos me emme olisi?

Kaiken kaikkiaan minun hyvinkin rajoitetulla kokemuksella omista avioeroistani tämä minun ja meidän valitsemamme tapa on ainakin toistaiseksi osoittautunut oikein toimivaksi. Tietenkään surusta, pahasta mielestä, ikävästä ja kaikesta sen sellaisesta ei ole pystytty välttymään. Eikä kai sitä olisi kohtuullista odottaakaan. Toki myöskin asianosaisten omat elämänkokemukset aiheuttaa erikoisia tilanteita, kuten nyt vaikka se, että jos olen menossa käymään kotona niin mie kysyn etukäteen, että onko reitti selvä jos ei ole minun kotivuoroni. Mutta tuollaiset pikkujutut on oikeasti erinomaisen pieni hinta siitä, että lapset saa asua siellä missä ovat aina asuneet ja koirat pääsee vieläkin sinne omalle pihallensa pissalle sen sijaan, että muuttaisivat kerrostalokaksioon tai lauma jaettaisiin sinne tänne ja tuonne.

Elämä on aivan liian lyhyt millekään ylimääräiselle katkeruudelle, surulle tai vihanpidolle kaikenmoisesta toisen elämän hankaloittamisesta puhumattakaan. Miksi ihmeessä se ihmisistä kaikkein tärkein muuttuisi muutamassa kuukaudessa pahimmaksi veriviholliseksi? Kakanmarjat sanon minä. Sehän oli hauskaa, mie sanon vielä uudestaan: Kakanmarjat.

Mitä itse ajattelette? Mie varmaan päivitän tätä artikkelia sitä mukaa kun muistan, joten antakaahan kuulua, ehkä pääsette sieltä kommenteistä ihan tänne artikkeliin asti 😀

Jaa Facebookissa tai sähköpostillaShare on Facebook
Facebook
Email this to someone
email
Kategoria(t): Perhe-elämää. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

15 vastausta kohteessa Eroaminenkin on taitolaji

  1. Irina sanoo:

    Viisasta tekstiä!

    Juuri näin minäkin olisin aikanaan halunut omat asiani hoitaa, ilman että muiden ihmisten täytyy tulla siihen ruotimaan, pahoittamaan jo ennestään apeaa mieltä entisestään tai veikkailemaan eron syitä jostakin kolmannesta osapuolesta.

    Joskus vaan asioita sattuu ja tapahtuu. Viisainta on pysytellä elämässä mukana varustettuna hyvällä tahdolla ja lähimmäisenrakkaudella.

  2. Heippa
    Sulla on asenteet ja ajatukset hienossa jamassa. Pirun hyvin olet asiat sopinut aikanaan.
    Toivottavasti elämä nyt on uusia haasteita ja kasvamista edelleenkin. Kriisit on aina kasvun paikka.
    Minä olen nyt ollut yksin kaksi vuotta. On ollut aikaa prosessoida kaikki vaiheet läpi. Onneksi ei ollut mitään suurta tragediaa erossa ja lapsi on ymmärtänyt että näin asia nyt on,eikä häntä ole häiritty kummamkaan vanhemman toimesta ex puolison haukkumisella.
    Toivotan kaikille kypsää suhtautumista tässä ikävässä tilanteessa. Ei se kuitenkaan ole maailman loppu. Pitäkää huolta otsestänne ja antakaa itsellenne mahdollisuus kasvaa ja kehittyä.
    Toivon myös että aikanaan voitte antaa itsellenne luvan taas rakastua.

  3. NOE sanoo:

    Bloggaus sisältää tuotesijoittelua!

    • Markus sanoo:

      Tarkkaniko. Tuotesijoittelu oli korostuskeino eikä tehty kaupallisissa tarkoituksissa 😀

  4. Anonymous M. ;) sanoo:

    Moro.

    Omasta erosta on vierähtänyt jo jonkin aikaa, muistin mukaan kohta jopa öh.. no ainakin yli neljä vuotta. n. 15v parisuhde päättyi siihen, vaimo lähti, ei toisen matkaan niitä meillä ei ollut liittomme aikana sotkemassa, vaan ehkä siksi että ”rakkaus on kuollut elämänvirtaan”. Ei ollut enää kivaa, ei jaksettu enää. Syitä en osaa muistella enkä katkeroida, niin vain kävi ja tänä päivänä ollaan todellakin hyviä ystäviä kaikessa.

    Lapset, tai oikeastaan pienin heistä, tietenkin oli suurimman tarkastelun kohteena tässä homeikä massa. Alusta asti saatiin kohtuullisessa sovussa kaikki asiat hoidettua ja lapsi luontevasti puolitettiin joka toinen viikko iskälle ja toinen äiskälle. Raha-asiat niin ikään sovittiin aikuisten malliin eikä niistä koskaan ole isompia laineita syntynyt. Erottiin siis aikuisten tavoin, todettiin tilanne, selvitettiin faktat ja sitten surtiin surut ja nieltiin katkeria kyyneleitä. Aika parantaa haavat sanotaan ja kyllähän se näin on.

    Tunteita? Monenlaisia, alkuun kun kävi nukkumaan, tai yritti saada nukutuksi, ei ollut ihan varma herääkö enää aamulla. Niin paljon sattui sydämeen, oli raskasta elää. Ainoa valopilkku oli tuo pieni lapsi, joka saapui joka viikko ja toi valon ja äänen elämään. Hänen kauttaan jaksoi ryömiä ulos lumeen leikkimään tai kävelylle ja hiljalleen parantuminen alkoi. Kipeimmin koskevia lauseitakin joskus tuli muksun suusta, hän totesi kerran iltapesulla, että ”Me muutetaan Kuopioon, mutta sä et taida muuttaa meidän kanssa? ”. Tuo tekee kipeää vieläkin… vaikka kaikki on ihan hyvin.. :'(.

    Elämää eron jälkeen? Kun siitä pikkuhiljaa alkoi toipua, totesin että jaahas… tässäkö tämä elämä sitten oli, kuka enää huolii keski-ikäisen jätetyn miehen, jotain vikaahan siinä varmasti täytyy olla. Näillä harmailla mietteillä suunnittelin elämää eteenpäin yksin. Reissuja, matkoja ja touhuamista ystävien kanssa. Näissä tunnelmissa kävi kuitenkin niin, että ihan tyhjästä putkahti mukava naispuolisko tutuksi ja vieläpä hyvinkin tutuksi. Ihana lämmin ihminen, johon sitten tietenkin yksinäisyydessä tarrautui kiinni kuin iilimato SPR:n veriauton puskuriin. Ja eihän siinä sitten hyvin käynyt, aikansa sitä kesti ja naaras lähti isoon maailmaan uusien haasteiden perässä. Jonnekin eurooppaan, viimeinen viesti tuli lautalta lähes kuuluvuusalueen rajoilta ja se siitä. No, ainakin totesin että ehkäpä sitä sitten kuitenkin vielä kelpaa 😀

    Aikaa on kulunut ja uusi elämä alla. Nuo em. tapahtumat olivat siis aika lähellä eroa ja nyt alkaa olla sydän korjaantunut, uutitlesi ihana ihminenkin on rinnalla ja arvostan häntä suuresti. Nyt on asiat taas kunnossa ja voi rakentaa uutta, mutta onhan tuo aika pitkään kestänyt. Siitä viisastuneena voin sanoa, että kiirehtiä ei kannata vaan antaa itselleen armoa ja aikaa korjaantua. Vaikka jossain vaiheessa hyvältä tuntuukin, eron jäljet on syvällä ja eteen voi pullahtaa yllättäviä notkahduksiakin. Aikaa itselle, aikaa lapsille ja ystäville. Ennen kaikkea arvosta itseäsi. Harvemmin, ellei kyseessä ole K***pää naisenhakkaaja, eron syypää on pelkästään toinen osapuoli. Joskus vaan rakkaus kuolee elämän virtaan.

    Mikä sai mut avautumaan? Viime viikolla rakas lapseni yllättäen automatkalla sanoi: ”Joskus mä toivon että kaikki olis unta. Että mä olisin neljä, nukkuisin yläkerrassa ja äiti paistaisi lettuja keittiössä. Säkin nukkuisit ja Sisko. Sitten äiti huutaisi meidät syömään” … ja taas koski sydämeen.. Eron jäljet on pitkät, vaikka asiat olisi upeasti.

    Rakastakaa toisianne enemmän kuin itseänne, se auttaa.

    • Ano sanoo:

      ja kijoitusviheet on tän stnan Zamzungin tekemiä.. 🙂 ( tuotesijoittelu )

    • Markus sanoo:

      Ja voi herranjestas miten hienosti sie sanasi asetit. Kiitos niistä!

      Sen sijaan, että etsii täydellistä ystävää tai vaimoa voi ainoastaan yrittää pitää huolta siitä, että on itse sellainen <3

  5. Olen pikkasen myöhässä täällä, kun nyt vasta luen tätä. On ollut elämää tässä täälläkin, vaikka eri tavalla, ja jäänyt lukuhommat näemmä komeasti retuperälle. Kun ei ole enää Facebookissa, niin uutimet eivät tavoita olleenkaan nopeasti.
    Toivon hyvää ja lämmintä, koko laumalle kaikissa kokoonpanoissa <3

  6. HeniP sanoo:

    Kyllä se ero vaan iskee monta kertaa. Ainakin meikäläiseen teki. Elo on sellaista eessuntaas menemistä. Välillä elämänsä ja voimansa tunnossa, sitten taas mietteissään, ja apaattisena.
    Mulle ei olisi tullut kuuloonkaan hoitaa lapsia viikko-viikko yhteisessä kodissa. Tai, no väliaikaisesti ehkä, mutta minulla on vastuu myös itselleni, ei pelkästään lapsilleni, ja tuollainen järjestely olisi osaltaan estänyt minua eroamasta ns. lopullisesti. Puhumattakaan siitä, miten olisi käynyt, jos olisin tavannut jonkun mukavan kumppaniehdokkaan. ja ajanmyötä ehkä haluttu lyödä hynttyyt yhteen.
    Sittenkö sitä olisi asusteltu viikko mein yhteisessä kämpässä, ja viikko mun ja eksän kämpässä lasten ja uuden puoliskon kanssa? 😀 Laitetaanko tuollaisessa järjestelyssä se henkilökohtainen elämä viikoksi aina jäihin, ja ”vapaa” viikko eletään sit herran haltuun?
    Hienoa kuulla kuitenkin että on sinunlaisiakin, joille tuollainen viikko-viikkotoiminta on (varmasti paras lasten kannalta) oikea ratkaisu!
    Ja muutenkin todella hienosti jäsennät maailmaa, ja kykenet ajattelemaan laajemminkin, kuin vain omasta kapeahkosta raosta 🙂
    Tsemppiä jatkoon!

    • Markus sanoo:

      Kiitos kommentista!

      Meillähän rytmi on hyvinkin epäsäännöllinen ja riippuu lähinnä kauniimman eropuoliskon töistä. Mein elo ja olo rullaa ihan mallikkaasti ja kaikki eteen tulleet haasteet aikatauluissa on hyvinkin onnistuneesti saatu oiottua. Ihan täysinhän on kyse koko eroon johtaneesta elämästä ja ihmisistä siinä ympärillä uudet kumppanit mukaanlukien ja heidän harteillaan on järjestelyn toimivuus. Hiukan yskin tuota siun ”henkilökohtainen elämä jäihin”- ajatusta. Eikös koko elämä ole sitä henkilökohtaista elämää? Ja se henkilökohtainen elämä on sekä lasten ja kodin kanssa että sitten siinä toisessa osuudessa. Eron tullen useimmiten on kuitenkin kysymys siitä, että alkuperäinen aviopari ei enää halua olla naimisissa mutta eihän lapset, koirat, talot ja pesukoneet lakkaa samalla olemasta siinä ympärillä?

      Ja tottakai on muistettava, että kyse ei todellakaan ole pysyvästä ratkaisusta vaan ratkaisusta mahdollistaa lasten mahdollisimman normaali elo ja olo siihen asti kun sitä tarvitaan. Järjestely olisi aika varmasti erilainen jos mein kääpiöt olisivat vaikka 3 ja 5 😀

  7. HeniP sanoo:

    Ehdottomasti mun olisi pitänyt kirjoittaa henkilökohtainen ”hipsuihin” 😀 Mitähän oikein ajattelin :p
    Se piti vielä sanoa, että on se vaan hienoa, kun kaksi ihmistä osaavat erota fiksusti! Varmaan eron syistäkin riippuu se, että kykeneekö molemmat fiksuuteen.

    • Markus sanoo:

      Kiitos taas kommentista! 😀

      Siitähän tämä kai koko blogsautus alunperin kirposikin kun erota voi niin monella tavalla ja joitakin niistä mie en vain ymmärrä ja arvelin jakaa oman kokemukseni 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Varmenne * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.