Homot linnaan

Homokeskustelu ei ota millään laantuakseen. Viimeisimpänä valtakunnanmediat on saalistaneet lausunnot sekä Oinoselta että Hakkaraiselta.

Mie en nyt oikeasti jaksa tuollaisiin lausuntoihin puuttua yhtään enempää, niihin on puututtu jo naamakirjassa ja kaikissa muissakin mahdollisissa medioissa ihan tarpeeksi. Haluaisin kuitenkin yhden miuta tämän tyyppisissä asioissa vaivanneen kohdan nostaa esille: Homot sankarit

Sankaruuden määritelmä lienee vapaamuotoisesti sanailtuna jotakuinkin: ”kun tehdään huomattavasti enemmän kuin koskaan keneltäkään voisi kohtuudella vaatia”. Usein Sankaruuteen toki liitetään myöskin yhteiskunnallisen merkittävyyden aspekti, joka siis yleisestä keskustelusta poimii enemmän tai vähemmän pois arjen sankarit ja huikeita suorituksia omassa elämässään aikaan saavat peruspertit ja -pirkot.

Oinosta kiusaa kovasti se, että homot tanssii. No nyt vain sattuu olemaan niin kummallinen tilanne, että ne homot jotka linnassa tanssivat, ovat ihan itse ansainneet kutsun sinne ja oikeuden tanssia siellä ”Herrojen kanssa hikoillen” niin paljon kuin kintuistansa vain irti saavat. Oinonen nosti myös esille ”Erään sotaveteraanin”, joka myös kuulemma hämmästelee moista. Ihan kuin sotaveteraanin tai sankarin olisi oikeasti mahdotonta olla homo!

Mie olisin kovasti kiitollinen, jos joku asiaan vihkiytynyt pystyisi minulle kertomaan ja vaikka esimerkein osoittamaan, että miten tehtyä tekoa, suoritettua urakkaa tai epäinhimillisissä oloissa tehtyjä inhimillisen sietokyvyn ylittävää urotyötä voidaan jotenkin ylenkatsoa sen tekijän, suorittajan tai sankarin seksuaalisen suuntautumisen takia?

Eikös nyt oikeasti lapsen palavasta talosta henkensä kaupalla kantava palomies, sodissa Suomelle vapauden epäinhimillisillä uhrauksilla pelastanut veteraani, henkensä uhalla rikollisia kiinni ottava poliisi tai naapurin mökkirannasta hukkumasta pelastava kahdenksanvuotias ole sankari ja tanssinsa ansainnut vaikka sillä ei olisi pippeliä tai pimppiä ollenkaan ja riippumatta seksuaalisesta suuntautumisestaan?

Älkää toki käsittäkö väärin, Oinosella ja kellä tahansa muullakin on tottakai oikeus omiin mielipiteisiinsä ja vakaumuksiinsa. Kysymys onkin lähinnä siitä, että jonkinlainen tasapaino täytyisi olla mielipiteen ilmaisun muodon ja yhteiskunnallisen aseman välillä. Kaduilla, baareissa ja keskustelupalstoilla mielipiteitä voi ilmaista eri tavalla kuin valtakunnallisen median haastatteluissa ja kansanedustajana.

Kaikki linnaan kutsutut ovat paikkansa ansainneet ja jos joku homofoobikko ei sinne sen takia tahdo mennä, niin omapa on häpeänsä.

Kuva lainattu Hannu Oskalan Facebook-seinältä 

Jaa Facebookissa tai sähköpostillaShare on Facebook
Facebook
Email this to someone
email
Kategoria(t): Perussettiä. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta kohteessa Homot linnaan

  1. Pete sanoo:

    Hear hear!

    Mie tykkään notta minulla on aika viisas nuapuri.

    • Jarkko sanoo:

      Malkuksen viisaus lienee tulosta ainakin osin siitä, ettei tuo tunnu hirveästi hötkyilevän asian jos toisenkaan suhteen , toisin kuin useimmat meistä (tai noh ehkä nyt joskus Markukselta näkyy pienoinen hullunkiilto silmissä jotain linuxin eksoottista palvelua säätäessä).

      Ja kun ei mies kerran hötkyile, ei kauheasti läikyttelekkään, vaan voi luovia elämän ja mielipiteiden viidakossa pahemmin tuhoa tekemättä. Täällä kovasti reenataan tuota mielen tyyneyttä ja yritetään saada koko talouteen jaettua tuota tyyneyttä ja positiivisuutta. Josko siitä sitten joskus saisi viisauttakin aikaiseksi ennen sitä multaiseen kuoppaan tutustumista?

      • Markus sanoo:

        Kiits kauniista sanoista 😀

        Joskus mie mietin, että missaanko mie jotain äärimmäisen oleellista ihmisyydestä tai elämisestä kun suhtaudun niin kovin harvoihin asioihin äärimmäisen kiihkomielisesti. Mie saattaisin ehkä joskus treenata sellaista kiihkomielisyyttä jonkin turvallisen asian suhteen ja testata.

        Useimmiten mie tulen siihen tulokseen, että miun tapani on ihan kohtuullinen enkä menetä mitään perustavaa laatua olevaa syvyyttä. 😀

        -Markus

        • Jarkko sanoo:

          Et sä mitenkään voi kokoajan olla fokus ns. kohdistettuna ytimeen, kun välillä menette Tytin kanssa niin korkealentoisissa positiivisuuden endorfiinipilvissä, että pakko jotain syvällistä on menettää, vaikkei välttämättä juurikaan sitä perustavaa laatua.

  2. Markus sanoo:

    Isosti kiitoksia kommentista, mein pitäisi varmaan keskustella näistä homojutuista saunassa joku päivä 😛

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Varmenne * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.