Miten ihmeessä?

Miulla on syntymäpäivä 2.0 ja tänään tasan vuosi sitten tänään olin varsin lähellä tilannetta jossa uutta tilannetta ei olisi enää koskaan tullut.

Luiden murtuminen iskusta, jäsenten vääntyminen, naarmut, haavat, mustelmat, käyminen kipeää kun osuu kovaan ei ole lainkaan ihmeellistä. Varsinkin jos onnettomuus tai vahinko ei johdu itsestä moisen vahingon harmittaminen ja siitä kiukustuminen ei ole ollenkaan ihmeellistä. Se, että jouduin moottoripyörällä onnettomuuteen jonkakaltaisessa lähes poikkeuksetta menee rikki jotain todella tärkeää ja monesti jopa sellaisia asioita vartalossa tai päässä joka ei oikeasti enää paranekaan loukkaamatta ja rikkomatta oikeasta mitään elintärkeää ja elin- sekä elämäkelpoisena on ihme.

Aivon rikkoontuminen ja muistin, itsesäätelyn ja -hillinnän muuttuminen ja vaikeutuminen sekä muiden kovin tärkeiden aivotoimintojen häiriöiden aiheutuminen moottoripyöräonnettomuudessa on sekä minulla että kaikilla ihan normaalia eikä ollenkaan ennenkuulumatonta ole sekään että onnettomuus ja paljon muuta vain katoaa muistista eikä tallennu ollenkaan aivoon myöhemmin juteltavaksi ja muisteltavaksi ei ole laisinkaan ihmeellistä. Tuollaisten asioiden ja erittäin vakavan aivovamman, puolentoista kuukauden muistiaukon syntyminen mutta kuitenkin kaiken tällä hetkellä toimiminen enemmän tai vähemmän normaalisti ja palaaminen työelämään sekä ylipäätäisesti terveiden joukossa kulkeminen käytännössä terveenä on ihme.

Kaverit kaljalla, tykkäykset naamakirjassa ja huomenentoivotukset valintamyymälässä ovat tärkeitä ja kuuluvat elämään eivätkä ole ihmeellistä. Valtavan mieluiset ihmiset lapsuudessa, nuoruudessa ja aikuisuudessa miun elämässäni jotka jakavat sekä miun että omat ilonsa ja surunsa, halaavat ja paijaavat sekä halautuvat ja paijautuvat kun sen aika on, auttavat vaikeuksissa ja auttuvat kun itse tukea ja apua tarvitsevat, ovat korvat höröllä kun kuiskaan tarvitsevani apua sekä kuiskaavat tai huutavat apua miun kuultavakseni tarvittaessa, nostavat kompastuessani ja nostuvat kun itse heitä käsvarresta ylös autan, kannattelevat kotiani, lapsiani, tärkeitä asioitani silloin kun itse en siihen pysty ovat ihme.

Aivan huikaisevat taitaavat ja velvollisuudentuntoiset ihmiset terveydenhoidossa, palokunnissa, helikopterilentäjinä, puhelinvaihteenhoitajina, kaupankassoina, pankkitäteinä, partureina, fysiatreina, sosiaalitäteinä, lääkäreinä, bussikuskeina, lakaisijoina, tietotyöläisinä, kouluttajina, opettajina ja kaikissa muissa tärkeissä toimissa palkattuina tai vapaaehtoisina omasta intohimostaan tai palkkaansa ansaitsemassa eivät ole ihme vaan sillä tavalla yhteiskuntamme toimii. Näistä ihmisistä ne, jotka kaapivat miut asfaltista, ensihoitivat, auttoivat, tukivat, maksoivat, kuljettivat, ruokkivat, tukivat ihmiseni, tekivät työni, odottivat parantuvani, kävivät katsomassa päivin ja öin, lääkitsivät, jumpauttivat, ja opastivat aivossa toimien kaikki miun ja miun aivoni ja jäsenteni kannalta oikein ovat ihme.

Valmentajat, harrastuskaverit, lapsuuden pelit ja leikit, fillarointi, yhdellä pyörällä ajelu, koripallo, kompastumiset ja vahingot, lentopallo, hölkkä ja juokseminen, anterovipusen lukeminen, opiskelu ja oppiminen, uteliaisuus, kaikenmaailman pingikset ja breakdancet sekä ikäänkuuluvat koulunkäntimotivaatio-ongelmat, pakkoruotsi, lukioaikainen äidinkielenopettaja, huikean hankalat ongelmat töissä, rahapula ruuhkavuosina ja voikukkien siementen puhaltelu sekä suolla saappaissa suonsilmäkkeeseen mulahtaminen ei ole ihmeellistä. Se, että kaikki edellämainitut ja miljoonat muut miun elämän tapahtuneet ja tapahtumattomat tilanteet ja asiat ovat tehneet miusta sellaisen, että kehoni ja aivoni toipuivat ja selvisivät näin hyvin viime vuodesta ja onnettomuudestani on ihme.

Vakuutusyhtiön korvaamat uudet silmälasit hajonneiden tilalle tai fyssarin hoito tietotyöläisen niskan jäykkyydelle ei ole laisinkaan ihmeellistä. Varsinkin nykyisten uutisten valossa onnettomuuden aiheuttaneen ihmisen liikennevakuutusyhtiön aivovammastani johtuvana ansionmenetyskorvauksena maksama palkkani viime vuodelta ja miun asiaa hoitavan ihmisen ystävällisyys ja taitavuus sekä työhönpaluutani työkokeilun kautta hoitavien ihmisten reippaus ja ammattitaito on todellinen ihme.

Hauska tai tylsä työ, viikottainen töimistelyn ihmettely ja palkkansa tienaaminen tavalla tai toisella, rahan loppuminen ennen tilipäivää, työssään kehittymisen suunnittelu palkan tai tittelin toivossa ja aamukiukkuisuus maanantaina kun viikonloppu loppuu ja arki sekä työ alkaa ei ole lainkaan ihmeellistä. Miun työnantajani kärsivällisyys ja aktiivisuus miun kuntoutumiseni odottamisessa ja kyselemisessä sekä niiden ihmisten kärsivällisyys jotka ovat tehneet minun työni ja selittäneet puoleen ja toiseen sitä miksi en työssä ole sekä avosylin, iloisena ja uteliaina miun ottamiseni vastaan työkokeiluuni sekä huolehtiminen, huolestuminen ja auttaminen kaikin tavoin vuoden jälkeen varsin laiskistuneen aivoni kanssa työskennellessäni on ihme.

Mie toivon ja tiedän, että tiedätte ja ymmärrätte millaisia ihmeitä te olette itsellenne ja toisillenne. Hyvää syntymäpäivää 2.0! Ja meille!

 

 

Jaa Facebookissa tai sähköpostillaShare on FacebookEmail this to someone
Kategoria(t): Memiehet, Perhe-elämää, Perussettiä, Työhommia. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Miten ihmeessä?

  1. LittleToes sanoo:

    Itse olet ihme.
    Kallio ja aurinko – Supervoimat povitaskussa.

    Hyvää syntymäpäivää vol 2.0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Varmenne * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.