Kiitos riittää.

Eilinen ruskeanaapurin ict-kaluston huolto-operaatio kirvoitti taas pintaan ajatuksen, joka kummittelee mielessä aina silloin tällöin. Miten vaikeaa voi olla niinkin pikkuinen sana kuin kiitos! Ruskeanaapuri on siinä onneksi hirmuisen taitava!

Enkä nyt tarkoita ollenkaan sitä, että kiitos olisi vaikea sanoa. Eihän se ole ollenkaan vaikeaa, senkun sanoo. Jopa mein teini-iän kynnyksellä olevat lapsiriiviöt osaa sanoa sen. Useimmiten kiitoksen sanomisen opettelu on perusasia, jonka kaikki opettavat ja oppivat ihan pienestä lähtien. Kyllä kiittää osataan, ja miun kokemukseni mukaan hyvinkin kattavasti poislukien tietty teiniangsti, jolloin se osataan kyllä sanoa mutta se jätetään tahallaan sanomatta.

Mie tarkoitan nyt kiittämisen ja kiitoksen vastaanottamista ja sen riittävyyttä.

Jos joku sanoo sinulle vilpittömästi ja aidosti ”kiitos”, minkälaisia tunteita se kirvoittaa? Useinhan vastaus on jotain sen sorttista kuin ”eipä tuo mitään”, ”pikkujuttu” tai ”äläs nyt”. Mikä siinä on niin vaikeaa, että ottaa sen kiitoksen vastaan ylpeästi ja tuntien iloa siitä, että on voinut auttaa? Miksi mieleen hiipii puoliväkisin sellainen vaivaantuneisuuden tunne? Mie olen tieten ja tahtoen opetellut kiitoksen vastaanottamista, ja nykyään se onnistuu jo aika mukavasti. Kiitos tuntuu hyvältä ja silloin tiedän olleeni avuksi ja auttaneeni.

Mitenkäs sitten kiittäminen? Miksi usein apua saadessaan ja siitä kiittäessään takaraivossa kummittelee: ”Kissa kiitoksella elää, jään nyt velkaa” tai ”harmi, etten pysty muuta kuin kiittämään”. Höpönpöppö, sanon minä! Jos muuta vastinetta avulle odotetaan kuin kiitosta, niin kyllä siitä pitää osata sanoa! Jos autan ja teen palveluksia korvausta odottaen, sitä sanotaan yksityisyrittämiseksi tai palveluammatiksi. Aito ja vilpitön kiittäminen on taitolaji, mutta kyllä senkin voi oppia. Treenatkaa kiittämistä. Tarkoittakaa sanomaanne kiitosta. Varmistakaa vastaanottajan silmistä tai kasvoista, että kiitos menee perille ja otetaan vastaan. Takaan ja alleviivaan, että kiitoksen vastaanottajalle tulee hyvä mieli ja että kiitos riittää.

Jaa Facebookissa tai sähköpostillaShare on Facebook
Facebook
Email this to someone
email
Kategoria(t): Perussettiä. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta kohteessa Kiitos riittää.

  1. No näin juuri. Se on vähän sama, kuin kohteliaisuuden vastaanottaminen.
    ”Tosi kiva uus tukka”
    ”no tää ny on vähä tämmönen”

    Ei, vaan näin:

    ”Tosi kiva uus tukka.”
    ”Kiitos!”

    Koitin muuten jo kommentoida rytmitekstiäkin, mutta joko sensuroit mut (mikä on hellt okej) tai sitten se ei tallentunut jostain syystä. Tavallaan, jos tässä on kommentointimahdollisuus, niin se implikoi että kommentteja suorastaan toivotaan. Minäpä heti työtä käskettyä 🙂

    • markus sanoo:

      Ai hitto, miulla oli nuo kommentit vielä sillee, että ne pitää käydä hyväksymässä. Miepä heti vaihdan ne suoraan näkyviksi.

      Niin, ja kiitos palautteesta! Kiittäminen on hieno, tarpeellinen ja kaunis laji, ehkäpä tässäkin osaltani saan sen esille!

  2. -jane- sanoo:

    Ei me suomalaiset osata ottaa myöskään kehuja vastaan.
    Myös sen vastaanottamista kannattaa harjoitella.

  3. Päivitysilmoitus: perinteinen uusivuosiblogsautus | arvostan.net

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Varmenne * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.