Kuntoutustelua kovasti

Elämä voittaa. Tai niin ainakin voisi varmaan miun kohdallani sanoa kun mie voin ihan hyvin ja hupsuhetketkin, jopa hiukan harmiksi, on jääneet melkein kokonaan ja käsikin alkaa olla kokolailla mallikkaassa kunnossa. Hö 😀 Olin 27.1 – 23.2. Validia-nimisessä paikassa kuntoutumassa. Se oli hieno kokemus kaikin puolin ja halusin hupsuhetkien jatkoksi kirjoittaa siitäkin muutamia huomioni vieneitä juttuja muistiin ja teillekin tiedoksi vaikka en ihan kokonaista päiväkirjaa aiheesta tahdokaan julkaista kun se olisi varmasti aika tylsä.

Kuten sanoinkin, niin en tahtonut kirjoittaa aiheesta päiväkirjaa vaan muistittaa huomionarvoisia ja itselleni tärkeitä juttuja kenties teillekin kurkkaukseksi. Seuraavassa siis noita huomioita ei oikeastaan missään erityisessä järjestyksessä ja kysyä saa jos jokin asia askarruttaa. Tietenkin. Ha 😀

Fyssari, nousukulmat, sattuu, puntit, yksipyöräinen. Fysioterapia oli ihan tavattoman palkitsevaa ja miun kohdallani keskittyi melkein kokonaan onnettomuuden aiheuttamaan vasemman olkapään huonon liikkuvuden parantamiseen ja voiman jonkinlaiseen palauttamiseen. Miun fyssari oli ihan tavattoman mukava ja taitava ja ymmärsi ihan hyvin kun kerroin että nousukulma ei ollut ennen kuntoutusta edes vaakatasoon ja kuukauden jälkeen se oli melkein kuin nuorella miehellä ja kadehdittava. Siis vasemman käden, tietenkin. Ja se löysi sormillaan ihan valtavan imelän tuntuisia kohtia miun selästä ja kainalosta 😀 Ehkä palkitsevinta oli fyssarin luvan jälkeen saada ensimmäistä kertaa onnettomuuden jälkeen kokeilla miun yksipyöräistä ja sillä mie sitten kävinkin liikuntasalissa lenkillä. Se tuntui hiukan omituiselta kun seuraavat odottivat vuoroaan pyörätuoleissa mutta mie ohitin sen ajattelemalla kuntoutuksen olevan jokaiselle omansa ja yksilöllistä.

Neuropsykologi ja ongelmien löytäminen. Neuropsykologi oli miulle aika hankalaa. Se jotenkin miulle hirmuisen epäluonteenomaisesti keskittyi siellä validiassa hankaluuksien, vaikeuksien ja ongelmien löytämiseen ja miulle se oli aavistuksen omituinen haaste. Ihan mukavaa se noin kuitenkin oli ja kaiken kaikkiaan tottakai varmasti erityisen kuntouttavaa mutta miulle henkilökohtaisesti se heijastui jotenkin tosi negatiivissävytteisenä puuhana. Ehkä se noiden ongelmajuttujen jälkeen keskittyy enemmän hyvämielisyyteen mutta tuona aikana se oli aika synkkää suurimmaksi osaksi ja miun neuropsykologin oli tosi hankala ymmärtää että mie olen onnellinen.

Puheterapeutti ja testit. Puheterapeutti oli erityishauska ja se oli erityishauskaa. Sen kanssa me tutustuttiin miun kommunikoinnissa tapahtuneisiin mahdollisiin muutoksiin ja tehtiin mielenkiintoisia testejä myös kieleen ja kielen käyttöön sekä tunnistamiseen liittyen. Niissä testeissä miulla oli hiukan samaa haastetta kuin tässä matkan varrella muidenkin tehtyjen testien kanssa ja syystä tai toisesta sitä varsinaista testausaihetta ja testattavaa asiaa miulle merkittävästi mielenkiintoisempaa oli niiden testien rakenne ja loogisuus sekä niiden tehtävien tekniikka ja logiikka joissa minusta oli paljon parantamisen varaa ja muutama ihan suoranainen virhe, joita en ollenkaan arastellut kertoa 😀 Puheterapiassa oli myös ryhmäkeskusteluja ja ne oli tosi hauskoja muiden kuntoutujien kanssa.

vertaistuki syödessä ja käytävillä, iltalenkit töölönlahdella. Oli hienoa tavata, vuorovaikuttaa ja nähdä muita aivohaasteellisia jotka olivat joko onnettomuudessa tai sairauskohtauksissa tai kuka missäkin saaneet omat vammansa. Kaikkien ihmisten täytyisi oikeasti vuorovaikuttaa tuollaisen läpileikkauksen kansasta kanssa joilla on toisilla isompia ja toisilla pienempiä haasteita tavallisessa elämisessä. Minulle se antoi tietysti tietojen ja tutustumisen lisäksi suuren annoksen kiitollisuutta omasta onnekkuudestani ja elämästäni sekä nöyryyttä suhtautua kaikkiin ihmisiin sellaisina kuin he ovat. Kaikesta mitättömän pienestä eikä minkään merkityksisestä mukavastoinkäymisestä natkuttaminen ja somevalitus saa ihan oikeasti sellaisen mittakaavan viereensä kun tutustuu ja viettää aikaa onnellisten mutta hirmuisen elämähaasteisten ihmisten kanssa. Ja kun mie olen tämmöinen niin liikkumaan oli päästävä joten melkein joka päivä tallustin töölönlahden ympäri. Se oli miun normaaliympäristöstä täysin poikkeava reitti ja oli tavallaan myös erityisen avartava liikkua paikassa jossa on aiemmin käynyt vain työssä 😀

Toimintaterapia, yksipyöräinen ja lättyjä. Toimintaterapia oli hauskaa. Miun kohdallani se oli oikein rattoisaa askartelua ja sain solmia, leikata ja askarrella kaikenlaista ja siihen liittyi myös omat testinsä ja sitten mie sain myös paistaa lättyjä ja keittää kahvit. Ylijäämälätyt mie toimitin miun osaston hoitajille ja ne oli kovin riemukkaita aiheesta. Myös toimintaterapiassa sain kiristää miun pyörän, sen yhden, polkimet kunnolla kiinni kun se oli hiukan löystynyt enkä kovasti toivonut sen lähtevän irti kesken ajamisen kun se olisi noloa vaikkei nyt varsinaisesti vaarallista olisikaan.

Kirjoittaminen on jotenkin odottanut tulemistaan jo pitkän aikaa ja ehdin jo pikkuisen harmitella ettei se enää miuta oikein kiinnostaisi. Mutta ajatusta tarkemmin ja pidemmän aikaa tutkittuani mie olen aika varma että se tästä taas lähtee kunhan kaikkea mielenkiintoista sanottavaa vastaan tulee ja aivosta esiin pyrkii 😀 Hirmuisen hyvämielistä kesää teille kaikille ja toivotaan kovin hienoa ilmaa vaikka kaikki ilmathan on lähtökohtaisesti just niitä parhaita 😀

 

Jaa Facebookissa tai sähköpostillaShare on FacebookEmail this to someone
Kategoria(t): Memiehet, Perussettiä. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Varmenne * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.