Maailmanlopun maniaa

Ile ja Lore Novan iltapäivässä hämmästeli suuresti nyt viimeisintä maailmanlopun ennustusta kun kehä kakkosen iltapäiväruuhkassa istuin kotia kohden matkalla. Kuulemma isohko asteroidi on taas osumassa maahan muutaman vuoden päästä ja sitä myöten sitten selvä.  Jostain syystä joku tutkimuslaitos, yliopisto, visionääri tai tuomiopäivän rovasti jossain päin maailmaa tuottaa jatkuvalla syötöllä ennustuksia maailmanlopusta. Lähtien vedenpaisumuksesta kulkien ketterästi kylmän sodan ydintuhosta otsonikerroksen tuhoutumisen kautta inkojen kalenterin päättymiseen ja Helenin asteroidiin meille on kautta aikojen syötetty uhkakuvia ja maailmanloppua.

Noin niinkuin yleisellä tasolla tämä sai minut taas aprikoitsemaan tätä maailman menoa. Minkähän takia me kuljemme maailmanlopun ennustuksesta toiseen ja vielä yleisemmin määrittelemme itsemme kauhun, surkeuden ja kaikinpuolisen kurjuuden kautta?Kahvipöydän keskustelut liikkuu surkean sään, talouden laman, Norjan massamurhien ja nyrjähtäneen nilkan kautta surkeaan pomoon, liian pieneen palkkaan ja liikaan kiireeseen siitä sujuvasti sujahtaen kodittomiin ja nousseisiin ruoan hintoihin. Onko oikeasti niin, miten Mr Smith Matrixissa sujuvasti totesi, että me ihmiset lajina määrittelemme itsemme surkeuden kautta ja kun ensimmäiset matrixit suunniteltiin täydellisiksi ja onnellisiksi ihmiset eivät hyväksyneet ohjelmaa?

Sitten taas toisaalta henkilökohtaisella tasolla muljahti mieleen omat ajatukseni. Miten minä oikeasti reagoisin jos uutinen vahvistettaisiin ja meillä olisi oikeasti viitisen vuotta aikaa siihen, että asteroidi osuu maahan ja aiheuttaa massakuoleman ja ydintalven? Enhän minä oikeasti voi tietää mitä ajattelisin tai miten toimisin, mutta haluaisin uskoa, että pyrkisin käyttämään viimeiset vuodet mahdollisimman onnellisena. Nauttisin sohvalla hyviä elokuvia Tytin ja lasten kanssa. Kävelisin tai hölkkäisin pitkiä lenkkejä koirien kera. Hämmästelisin keväistä auringon nousua ja syksyn värejä tai talven hangen kimmellystä kevätauringossa. Tarkkailisin viimeisten lumilänttien läpi puskevia tulppaanin varsia keväällä. Ehkä tärkeimpänä kuitenkin pyrkisin nauttimaan minulle rakkaista ihmisistä ja asioista joka päivä.

Miksi minun pitäisi katua kaikkea mitä muka en pääse kokemaan tai tekemään? Kuka asettaa kokemuskiintiön tai listan paikoista missä on pakko käydä? Olen muistaakseni aiemminkin blogsauttanut tyytymisen lahjasta; taidosta ottaa se mitä on ja nauttia siitä eikä aina haikailla kauemmas tai kalliimpaa tai korkeammalle.

Jossain vaiheessa kirjoitan varmasti oppaan onnelliseen elämään, ja hyvin korkealla sen antamista ohjenuorista ja opastuksista on, että pelataan niillä korteilla mitä on jaettu eikä itketä uuden pakan perään. Jos maailmanloppu tulee viiden vuoden kuluttua, niin minä menen muiden mukana onnellisena ja perheeni kanssa yhdessä 🙂

Loppusanoiksi passaa hyvin tänään jossain näkemäni pilakuvan teksti: Entä jos teenkin kaiken tuon eikä sitä maailmanloppua sitten tulisikaan? Olisin elänyt viisi vuotta elämästäni onnellisena ihan turhaan!

 

Jaa Facebookissa tai sähköpostillaShare on Facebook
Facebook
Email this to someone
email
Kategoria(t): Perhe-elämää, Perussettiä. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

7 vastausta kohteessa Maailmanlopun maniaa

  1. Jussi sanoo:

    Viimeksi kun luin tuosta asteroidista, arvio osuman todennäköisyydelle oli 1:25 000 joten hieman liioiteltu lööppi oli taas ”tappaja-asteroidi uhkaa Maata”. (Pari muuta hyvää otsikkoa viime ajoilta: ”Tanssikirous” ja ”Hakkaraisen outo yö eduskunnassa”.)

    Aihetta sivuten, varmalta näyttää että maailmanloppu tosiaan tulee viimeistään n. 6 000 000 000 vuoden päästä kun Auringosta loppuu vety tms, mutta ottaen huomioon että ensimmäisistä elämänmuodoista ihmisiksi kehitys on ilmeisesti vienyt n. 4 miljardia vuotta, jos joku on silloin asian toteamassa, se joku on jotain aivan muuta kuin Homo sapiens! Siistiä, kai 🙂

    • Markus sanoo:

      Juu, jotain sen kaltaista sen osumatodennäköisyys on hihavakiolla tarkastettuna, mutta se nyt vain oli yksi uutinen kaikkien muiden joukossa. Lähinnä miuta kiusaa sen maailmanlopun ennustamisen tarve.

      Kiits isosti kommentista! 😀

  2. Jussi sanoo:

    Niin ja käsitin että tuo 1:25 000 oli enemmän tai vähemmän hatusta vedetty koska havaintoja tästä tappaja-asteroidista on toistaiseksi liian vähän ja lyhyeltä ajalta.

  3. KaisaL sanoo:

    Olet kyllä ihan oikeassa. Aatteles jos kärsisit tietämättäsi ylionnellisuudesta (telkkarimainoksen mukaan moni kärsii _tietämättään_ myös couperosaihosta… Makes you think.) Ystävältäni moni kyselee hänen FB-päivityksiensä johdosta, onko hän oikeasti niin ällöttävän onnellinen kuin antaa ymmärtää. Kyllä hän on. Se ei ole sama asia kuin ettei olisi minkäänmoisia vastoinkäymisiä, kyllä hänelle(kin) niitä osuu mutta hän on silti onnellinen ja tyytyväinen siihen mitä hänellä on. Koitan ottaa oppia. Teissä pupusissa on kyllä samaa, harvoin teitä näkee oikeasti naama nyrpyllään ja kuten sanottua, ehkä silloin on se maailmanloppua edeltävä ilta sitten kun vedetään suut viivaksi ja istutaan katsomoon laskemaan sekunteja.. 🙂 Halit koko perheelle.

    • Markus sanoo:

      Kiits kovasti kommentista.

      Me pupuset ei kyllä juurikaan oikeasti eletä surkeuden kautta 🙂 Ja jostain syystä minultakin aina silloin tällöin udellaan, josko oikeasti olen tämmöinen vai esitänkö vain 😛

      Ei silloin viimeisenä iltana suuta viivalle vedetä, vaan pussaillaan 😀

  4. Tytti sanoo:

    ”Nauttisin sohvalla hyviä elokuvia Tytin ja lasten kanssa. Kävelisin tai hölkkäisin pitkiä lenkkejä koirien kera. Hämmästelisin keväistä auringon nousua ja syksyn värejä tai talven hangen kimmellystä kevätauringossa. Tarkkailisin viimeisten lumilänttien läpi puskevia tulppaanin varsia keväällä. Ehkä tärkeimpänä kuitenkin pyrkisin nauttimaan minulle rakkaista ihmisistä ja asioista joka päivä.”

    Arkea. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Varmenne * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.