Sekalaisia hupsuhetkiä, osa 1 :D

Hehei. Te. Kaikki 😀

Mie olen pikkuhiljaisesti onnettomuuden jälkeen jo ihmisestä kelpaava ja pystyn jopa itsekin liikkumaan bussilla tai junalla tarvittaessa. Kävin juuri hetki sitten Kokkolassa ja Oulussa junalla ja olen kotimatkalla. Sitäpaitsi on ihan tosi hauskaa pystyä tekemään asioita itse. 😀 Kaikkialla ja kaikille miun pitää kertoa mitä on tapahtunut ja minkälaista se on ollut. Mie päädyn melkein poikkeuksetta kertomaan samat jutut tästä melkein neljän kuukauden ajalta ja ajattelin kirjoittaa ne muistiin sen verran mitä vielä muistan ja teille huviksi jos ette ole niitä minulta suoraan kuulleet.

20151003_181025

Pienen disclaimerin omaisesti todettakoon, että nämä asiat ovat niin kuin ne muistan tai niin kuin ne muistan minulle kerrotun. Miun pääni ei ole ollut mitenkään erityisen luotettava minulle sattuneiden asioiden tallentamisen ja raportoinnin suhteen viimekuukausina  joten mahdolliset epätarkkuuden annettakoon minulle anteeksi ja korjattakoon tarvittaessa. En myöskään halunnut tehdä tästä tarinaa vaan kirjoittaa vain muistiin asioita ilman mitään erityistä aika- tai muuta järjestystä. Sitten vauhtiin:

  • Maailmanpysäyttäjätuhkakuppi. Ensimmäinen muistoni kolarin jälkeen on se, että kuljin taksin kyydillä Nummelaan noin kuukausi onnettomuuden jälkeen. Kun nousin taksista ja kävelin sisään niin maailma oli huono. Väärinpäin. Pysähtynyt. Sellainen maailma missä en voi olla. Kävelin takaperin omia askeliani takaisin taksiin ja laitoin turvavyön kiinni. Melkomoisen henkisen kamppailun jälkeen onnistuin selvittämään maailman huonouden syyllisen ja se oli osaston edessä ulkona oleva tuhkakuppin virkaa tekevä säilyketölkki. (!) Palasin takaisin taksiin neljä kertaa ennenkuin sain tilanteen haltuuni ja tölkin maahan siitä missä se oli ylempänä. Nyt tiedän miltä hevosista tuntuu kun ne pelkää muovipussia tai postilaatikkoa.
  • Ruuvasin osastolla tuuletusikkunan ruuvit irti kynsisaksilla koska olin lähdossä kotiin sitä kautta kun en päässyt kotiin ovesta hoitajien ja lääkärien vuoksi. En ehtinyt onneksi nostaa ikkunaa pois tai edes yrittää.
  • Olen yksi harvoista potilaista jotka ovat nousseet seisomaan teho-osastolla. Olin ollut punkemisessani ja ponnisteluissani sen verran ahkera että he olivat katsoneet parhaaksi auttaa miut ylös. Toivat oikein sellaisen seisontatuen minulle
  • Hyökkäsin Lohjan sairaalassa rullaattoria hyökkäysvaununa käyttäen hoitajien ja lääkärien toimistoon. Jarrukahvoista rullaattorissa pystyi laskemaan miinoja ja jarrun lukitusvivuilla käytettiin konekiväärejä. Niistä tuli _aitoja_ luoteja.
  • Karkasin lepositeistä ja muista monta kertaa saaden yhden niistä sellaiseen kuntoon että sitä ei voinut enää käyttää. Lohjalla karatessani minun mielipaikkani mistät minut usein löytyi oli synnytysosasto. Itse epäilen että siellä sain juttukavereita jotka oli onnellisia ja jotka ei päässeet karkuun 😀
  • Valitin pontevasti lääkärille sitä, että minut oli terveenä suljettu sinne osastolle eikä päästetä kotiin. Ja tietysti myös sitä että minun olkapäähäni oli laitettu kipua. Lääkäri istui viereeni, laittoi kätensä käsivarrelleni ja sanoi hyvin ystävälliseen sävyyn: Kuule Markus. Sinä olet ollut onnettomuudessa, siksi olet täällä ja sinun olkapäähäsi sattuu siksi, että sinun kätesi ei oikeastaan ole ollenkaan kiinni missään. (!) Se oli poissa paikaltaan, nivelkuoppa murtuneena ja se lapaluu missä koko nivelkuoppa sijaitsee oli murtunut.
  • Lääkäri totesi minulle vakavissaan ja silmiin katsoen, että murtumat paranee, kaksoiskuvat me saadaan korjattua mutta tuolle siun huumorintajulle me ei voida mitään…
  • Neurologiset tutkimukset onnistuvat jos sekä testaaja että testattava suhtautuu siihen yhtä vakavasti. Mie epäonnistuin lähes surkeasti melkein poikkeuksetta ja miulle tärkein tavoite oli löytää virheet, porsaanreijät ja epäloogisuudet testeistä varsinaisen testaamisen suhteen.
  • Totesin herätessäni Suvin nukkumaanmenoon että se ottaa sitä keijunkakkaa. Siis sitä sellaista keijunkakkaa jota voidaan käyttää myös leivonnassa. Selitin pitkät pätkät siitä, miten keijunkakkaa kerätään suoraan keijujen vessoista purkkeihin ja purkit kuljetetaan kauppoihin. Kyse oli siis melatoniinista ja leivontaan käytettävä keijunkakka on toki siis nonparelleja. Tietenkin 😀
  • Tullessani viimeistä kertaa Lohjalle muutamaksi päiväksi kotiutumistesteihin ennen kotiinpääsyä (mielestäni ensimmäistä kertaa kun en muistanut aiempaa noin kolmen viikon käyntiäni ollenkaan) koin hämmentäviä hetkiä. Lähtien melkein ulko-oven vieressä olevan kukkakioskin pitäjä tervehti minua nimeltä. Kaikki hoitajat ja lääkärit tervehtivät minua nimeltä. En ollut mielestäni koskaan tavannut ketään heistä ja se oli melkein pelottavaa että he kaikki tunnistivat minut ja tiesi nimeni. Argah 😀
  • Ensimmäinen tunnistettava asia mitä tein herättyäni koomasta silloin lokakuun alussa oli päristäminen. Kukaan ei oikeasti tiennyt että olenko minä minä vai olenko vain hengissä muuten vain, kunnes Tytti ja Suvi oli katsomassa minua teho-osastolla ja mie tein niille minjonipäristyksen. Sillee näin *lrplrplrpl*. Siitä ne tiesi että mie olen vielä oikeasti Markus ja olemassa ja riemuitsivat suuresti. Tiettävästi riemun syy piti kertoa varsin seikkaperäisesti että hoitajat ymmärsivät mistä on kysymys 😀
  • En pystynyt kerran kotona nousemaan sängystä kun sängyn vieressä oli lappu jossa sanottiin puuterirasian tippuneen ja puuterikakun särkyneen. Kaikki palat paitsi yksi oli kuitenkin löytyneet. Se toki tarkoitti sitä että mie en pystynyt liikkumaan ollenkaan koska se pala olisi kuitenkin ollut siinä mihin liikun. En pystynyt muuhun kuin menemään samaa reittiä takaisin nukkumaan ja lappu oli hävinnyt kun heräsin uudelleen.
  • Olin Lohjalla kertonut huikean määrän ja valtavan paljon kaikkia juttuja jotka käsitteli teknologiaa, nörttihömmia ja sotilasjuttuja. Kaikki olivat ohittaneet miun jutut pelkästään sekopäisen jaaritteluna ja höpöttelynä kunnes Jarkko tullessaan minua katsomaan oli kertonut niille mikä miun ammatti on ja että olen sotilas. Vastaus heiltä oli:” No ei se sitten olekaan ihan hullu…” 😀
  • Olin nukahtanut partaa ajaessani leuka vasten vessanpönttöä. Onneksi tilanteesta ei ole kuvia 😀
  • En todellakaan enkä vieläkään pysty mitenkään ymmärtämään sitä rakkauden määrää mitä olen saanut osakseni avun, terveisien ja toivotusten ja kaikkien muiden muodossa. Kiitos. <3
  • Murisin hoitajalle sängystä tahallani ja se säikähti. Katsoin parhaaksi murista kun se oli mielestäni liian tuttavallinen miun huolisyöppöni kanssa.

Semmoisia tuli mieleen tässä junalla matkustaessa. Voin tehdä toisen osan jos muistan lisää, minulle muistutetaan lisää tai saan käsiini papereita joissa miun hupsuhetkiä avataan enemmän ja kattavammin 😀

Hauskaa eloa ja oloa teille kaikille! Sitä saa mitä tilaa ja karma tavoittaa kaikki.  Tai jotain sellaista. Mie kirjoitan varmaan seuraavan blogsautuksen miun aavistuksen kirkastuneesta elämänfilosofiasta seuraavaksi. Karmaan viitaten tässä kohtaa 😀

 

 

Jaa Facebookissa tai sähköpostillaShare on FacebookEmail this to someone
Kategoria(t): Memiehet, Perhe-elämää, Perussettiä. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta kohteessa Sekalaisia hupsuhetkiä, osa 1 :D

  1. Pekka Tolkki sanoo:

    Jumatsuga! Markushan se siinä! Et sä oo yhtään sen höperömpi kuin ennenkään. Sinä jos joku oot takuulla kohta taas entisessä vauhdissa. Positiivisen asenteesi ansiosta luulen sinun tekevän jonkinlaisen parantumisennätyksen,niinkuin muissakin asioissa olet aina tehnyt!
    T. Pekka

    • Markus sanoo:

      Hehei Pekka! En mie parantumisennätyksistä huolehdi, mie taisin tehdä sen jo 😀 Kaikki mallillaan ja paranee vain, niinkuin aina ennenkin 😛 Kiitos kommentista!

  2. Antti sanoo:

    Itkusta nauruun tuota lukiessa – vaikka eihän me miehet itketä ikänä, naureskellaan vaan 😊. Kiitos jakamisesta, olet mahtava tyyppi – ja kirjoittajan ajatus kulkee kuin konekiväärit rollaattorissa konsanaan. Talvista eloa ja iloa sinulle hetkestä seuraavaan ja päivästä toiseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Varmenne * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.