Sekalaisia hupsuhetkiä, osa 3.

Hei.

Kiva nähdä pitkästä aikaa! Yli puoli vuotta humpsahti muistojen puolelle aivoa noin vain hupsuhetkeillessä, työkoklaillessa ja kaikenmoista touhuillessa ja kuntoutuillessa oikein pontevuutta uhkuen.

Ettei totuus unohtuisi niin reilu viikko onnettomuuden jälkeen Töölössä sanottiin: ”Ekstubaation jälkeen vointi vakaa. Edelleen desorientoitunut, mutta kontaktissa ja noudattaa kehoituksia. Hemodynamiikka vakaa, hapettuminen ja ventilaatio ongelmitta. Ottaa ravinnon ja lääkkeet po. Ongelmana iltaa ja yötä kohti paheneva sekavuus, touhuilu ja motorinen levottomuus. Sedatoivaa lääkitystä titrattu, silti vaatinut Dexdor-sedaatiota, eikä näin ollen ole ollut siirrettävissä vuodeosastolle.”

Mielenkiintoisinta tässä kuntoutuilemisessa on ollut ehkä aavistuksen pöljänkin kuuloinen ihmistyminen. Varsinkin työssä ja siihen liittyvässä touhussa miun aiemmin jopa ylenkatsomiani ja itsestäänselvyytenä pitämiäni ominaisuuksia on joko poistunut tai niiden taso on madaltunut ja toisinaan se on kirvoittanut aika paljonpuhuvia kommentteja siitä, että ”ihan hyvä, että jouduit siihen onnettomuuteen kun nythän sinä olet melkein kuin ihminen”. Ehkä selvimmin tämä näkyy väsymisenä ja väsyvyytenä sekä tietynlaisen moniajon heikentymisenä.

Entisessä elämässä nukuin kun nukutti ja jos ei ollut mahdollisuutta nukkua niin sitten touhuttiin ja laitettiin nukkumaan sen jälkeen. Nykyisin nukkuminen ja lepo on tavattoman tärkeää ja nukkumisen viivästyminen on ihan erilaista kuin ennen onnettomuutta. Kaikkihan me pystymme jotain tarpeellista touhuamaan myös väsyneenä, mutta miulla se nukkun viivästyminen on kokolailla invalidisoivampaa kuin aiemmin ja väsymarkuksesta on paljon vähemmän hyötyä kuin aiemmin, jolloin väsy oli huonovitsintävämpää mutta kuitenkin olin enemmän tai vähemmän toimintakykyinen. Nykyisin väsyneenä moottorisahaus olisi ihan tavattoman huono idea eikä autolla ajaminenkaan kuulosta kauhean turvalliselta.

Aiemmin pystyin aivan sujuvasti juttelemaan jääkakusta, katsomaan tikkupalloa ja ajattelemaan työasioita samalla kun sänpyliätaikina vaivautuu mutta nykyisin on helpompaa, mukavampaa ja turvallisempaa keskittyä rajatumpaan määrään asioita kerrallaan. Kaikeksi onneksi sekä kiitos ja ylistys että yksittäisissä tekemisissä ei vammani juurikaan huomaudu mistään mutta moneen asiaan huomion jakaminen on merkittävästi työläämpää kuin aiemmin ja tulokset yksittäisissä asioissa monista yhtäaikaisista eivät ole aiemmantasoiset. Kokonaisuus huomioon ottaen on luojan lykky, että onnettomuus sattui juuri minulle! Lähtötaso oli minussa tarpeeksi korkea siihen, että vaikka tasokohdasta miun aivossa höylättiin jonkin verran jaksamista ja moniajoa pois niin silti jäljelle jäävät suorityskyvyt ovat omaan työhöni riittävät ja elämäni on aivan ehdottoman mukavaa.

Tahdonkin erityisesti ojentaa mielikuvituskäden kaikille miun vertaiskuntoutujille Validiasta ja erilaisistä ryhmistä. Kaikkien meidän huomio ja vuorovaikutus kiusallisen usein keskittyy kaikkeen siihen mikä on pielessä, mikä on hankalaa, vammaan, oireisiin ja säälimättömiin vakuutusyhtiöihin, kipuihin sekä kelan umpimielisyyteen ja kusipäisyyteen ja se on tavattoman kurjaa. On olemassa myös hyviä esimerkkejä, esimerkillisesti hoidettuja korvauksia, valoa tunnelin päässä ja hyviä kuntoutumisia. Oma kuntoutumiseni on ihan onnettomuushetkestä lähtien mennyt ja toteunut paremmin kuin kukaan olisi voinut toivoa ja kiitokseni jokaiselle minua koskettaneelle alkaen onnettomuuspaikalle pysähtyneistä ja ensihoitajista päätyen työnantajaani kulkien kotijoukon ja miun ihmisten kautta ei vanhene tai väljähdy koskaan.

Miun sairaslomani ja työkokeiluni päättyy tämän kuun lopussa 31.1.2018 ja palaan työelämään täysivaltaisena siihen työhön, johon minut palkattiin yli kaksi vuotta sitten vain kaksi viikkoa ennen onnettomuutta.

Tiedän, että aivovammastani ja teho-osaston arvioimasta vammani vakavuudesta, jota myöhemmin kuntoutusjaksoilla tarkennettiin, ei olisi pitänyt kuntoutua työhön eikä missään nimessä ainakaan minun omaan työhöni. Otsalohkon ruhjeet ja aivojen diffuusit vauriot tyypillisesti estävät tai vaikeuttavat  tämänkaltaiseen vaativaa ajattelutyötä, päättelykykyä ja suhdetoimintaa vaativaan työhön palaamista. Mie aiemmin jo yritin jollain tavalla avata käsitystäni siitä, että miksi kuntouduin vastoin kaikkia ennusteita ja miten on mahdollista miun ihmisteni jo heti onnettomuuden jälkeen toteama ”Se kuitenkin kuntoutuu ennätysajassa” ja sen toteutuminen, mutta en mie sen suhteen ole yhtään viisastunut. Ainoa selitys, joka itselleni toimii edes jotenkin, on miun sekä fyysinen että aivollinen monipuolisuus ja notkeus. Mie olen käyttänyt aivoani ja vartaloani tarpeeksi ja monipuolisesti niin niiden oli sujuva ohittaa esteet ja hankaluudet muuta kautta. Uudelleenreitittämiseksi joku on sitä kutsunut kun aivo keksii uuden tavan tehdä asioita vanhan tien ollessa tukossa.

Aiemmin blogsautuksessani avasin ja valotin sitä kenties synkempää puolta onnettomuudestani, vammautumisesta, vammasta ja ponnisteluista kuntoutumisessa mutta tässä kohtaa oli tarve, syy ja mahdollisuus palata takaisin aavistuksen vaaleanpunaisempaan sekä luonteenomaisempaan kuvaan markuksellisuudesta. Sitä, että mikä on vammani osuus aiheista, asioista ja tapahtumista onnettomuuden jälkeen en tahdo enkä pysty alkaa arvailemaan mutta ilman omaa valintaani tapahtunut onnettomuuteni on tapahtuessaan ja sen jälkeen osa minua ja elämääni. Halutessani voisin tietysti päätä pahkaa ja suinpäin jossitella ja mutkuilla elämää ilman onnettomuutta, mutta ehkä se olisi merkittävästi hukkaanheitettyä tuumailua ja johtaisi aika vähän mihinkään. Minulla, ihan kuten meillä kaikilla, on ne kortit kädessä mitkä jaetaan ja niillä me pelataan. Kaverin kortteja voi yrittää kurkkia ja tonkia hihoistaan ässiä mutta parasta taitaa kuitenkin olla tyytyväinen omiin kortteihinsa ja tehdä valintoja niillä korteilla parhaalla tavalla pelaamiseksi.

Viimeisin käyntini neuropsykologilla, jolle ihan hurjan suuri kiitos apustaan ja ammattitaidostaan, tuotti tällaisen lausunnon: ”Kuntoutuja on toipunut primaaristi vaikeasta/erittäin vaikeasta aivovammastaan erinomaisesti. Hän on määrätietoisesti, monipuolisesti ja aktiivisesti hoitanut ja kuntouttanut itseään. Kuntoutuja on luonteeltaan myönteinen ja optimistinen, ja hänellä on toimiva sosiaalinen tukiverkosto. Kuntoutuja on hyvin analyyttinen, oivaltava ja hän on tilannekuvaustensa perusteella erittäin kykenevä huomioimaan toiminnassaan ja sen suunnittelussa omat voimavaransa ja hyvinvointinsa (oiretiedostuksen korkein eli ennakoiva taso). Kuntoutujalla arvioidaan olevan hyvät kognitiiviset valmiudet vaativiin asiantuntijatehtäviin. Normaalista poikkeavaa väsyvyyttä ei ole tullut enää esiin. Neuropsykologisen kuntoutuksen tarvetta ei ole.”

Älkää joutuko onnettomuuksiin ja aivovammoihin! Mutta jos kuitenkin joudutte niin se kannattaa tehdä tällee!

Jaa Facebookissa tai sähköpostillaShare on Facebook
Facebook
Email this to someone
email
Kategoria(t): Perussettiä, Työhommia. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Varmenne * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.