Sivistyksen seitinohut pintakerros

Kaikki on kuulleet jostain hullusta. Kaikkien luokalla on ollut joku ”ihan hullu”. Kaikkien kanssa samassa kaupunginosassa tai kylässä on ollut se virallinen ”kylähullu”. Suurimmaksi osaksi nämä määrittelee enemmän sitä sanojaa kuin sitä sanonnan kohdetta, joka useimmiten on vain omalaatuinen tai muuten normista poikkeava. Itsekin olen heti useaan kertaa tullut määritellyksi ”ihan hulluksi”, eikä vähiten sen vuoksi, että herään pirteänä aamuisin ja olen useimmiten erinomaisen hyvällä tuulella. 😀

On kuitenkin ihan oikeasti aika pelottava ajatus, että se mikä meistä tekee ”normaaleja” tai ”ei hulluja” on todella seitinohut pintakerros joka saattaa rapista pois mistä kohdasta hyvänsä ja millä hetkellä hyvänsä.

Jos se rapisee siitä kohdasta, jossa alta pilkistää nenänkaivuu tai valojen räpsyttely, niin se menee useimmiten sinne pikkuisen omituisuuden piikkiin, mutta jos sieltä pintakerroksen alta pääsee pilkottamaan vainoharhaisuus, hallusinaatiot tai äänien kuuleminen, niin silloin on jo kyse verrattain kiusallisesta vaivasta. Surullisinta tässä henkisen orvaskeden kesimisessä on toki se, että kesijällä itsellään ei ole mitään vikaa tai vaivaa, kaikilla muilla on. Hyvinkin luontevasti kaikki ystävät ovat salaliitossa, kaikki haluavat sinulle vain pahaa ja edellä ajavan auton takalasinpyyhkijät ovat olemassa vain puhdistaakseen tähtäyslinjan tarkka-ampujalle.

Millä ihmeen konstilla siinä suojelee omaa orvaskettään, pitää huolta muiden ystävien lehtikullanohuesta henkisestä hyvinvoinnista, minimoi hädänalaisen itselleen tai omaisuudelleen aiheuttamat  tappiot ja vielä on suuttumatta tai vihaamatta? Mie niin sympatiseeraan niitä, jotka moisen tilanteen kanssa kamppailevat päivittäin, viikottain ja kuukaudesta toiseen.

Harmittavan usein mentaalisateenvarjonsa puhkaissut saa apua vasta siinä vaiheessa kun elimistö on salamurhaajien ja salaliittojen pakoilusta sekä sosiaalisen median naaraamisesta aiheutuneesta stressistä ja univajeesta johtuen sanonut sopimuksensa yksipuolisesti irti ja apu tarkoittaa pitkää ja raskasta hoitoa ja lääkintää, eikä siinä vaiheessa kun vasta tiivisteet pikkuisen murenee jostain nurkasta.

Aikalailla synkkää settiä läpsähti näin joulukuisen tiistain ratoksi, mutta lohduttautukaamme sillä, että ylivoimaisesti suurin osa rakoilevasta henkisestä rappauksesta paljastaa vain pakonomaista kynsien leikkuuta tai tarkemmin määrittelemätöntä tarvetta vatkuttaa aamupuuroa ensin vastapäivään ja sitten vasta myötäpäivään. Eikä se ole kenenkään vika 😀

Jaa Facebookissa tai sähköpostillaShare on Facebook
Facebook
Email this to someone
email
Kategoria(t): Perussettiä. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Varmenne * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.