“The problem is choice”

Matrixissa se meille kerrottiin. Elokuvassahan koneet olivat “orjuuttaneet” ihmiset voimanlähteiksi ja kun fyysinen ja biologinen osuus ihmisistä tuotti sähköä ja lämpöä niin ihmisten mielet suljettiin tietokonesimulaatioon, jossa ihmiset elivät tietämättöminä siitä, että he oikeasti olivat vain omia mieliään tietokonesimulaatiossa. Kun tuota simulaatiota luotiin niin aluksi se oli oikea utopia ja paratiisi, sen jälkeen tietokonepelin tyyppinen hirviömaailma, mutta molemmat epäonnistuivat surkeasti. Kolmas yritys tuoksi simulaatioksi onnistui. 😀 Ihmismieli hylki simulaatiota kunnes siihen simulaatioon luotiin ihmismielelle valinnan mahdollisuus. Siis ihmisen mielet elivät simulaatiossa tyytyväisinä omia elämiänsä niin kauan kun heillä oli vaikka vain alitajunnan tasolla mahdollisuus valintoihin vaikuttaakseen omaan elämäänsä. 😀

Minä niin tiedän miltä se tuntuu!

En tiedä olenko siinä suhteessa kovin erikoinen tai erilainen, enkä oikeastaan edes välitä olenko. Ihan tavattoman hankala ajatus minussa on se, etten saisi itse päättää tai valita itselleni suunmukaisuutta tai omassa aivossani parhautta mahdollisista vaihtoehdoista ja tämä koskee kovin monia asioita ja on hyvin vähän asioita missä se ei aiheuttaisi jonkinlaista ahdingoa jos valinta viedään pois. Oli sitten kysymys lakanan kuosista, aamumunan kovuusasteesta, tyttökaverista, työpaikan tarjoamasta työvälineestä tai automerkistä on minulle kovin ahdingoista jos vaihtoehtoja on vain yksi eikä pääse edes valitsemaan kyllää tai eitä ja tietysti vielä hankalampaa on jos se valinta ei ole luonnollisesti tai luonnostaan vain yksi vaan joku, joka en ole minä, on vaikuttanut valintojeni määrään. Tämä on varmaan yksi syistä miksi vaikkapa armeija tai työpaikka ei vain taivu kaikkien aivoon koska siellä valinnanvapautta rajoitetaan merkittävästi.

Tehdäkseen valinnan on muistettava kaksi asiaa:

  • Valitessasi sinun täytyy ymmärtää valitsemastasi <täytäsopivasana> mahdollisimman paljon ja se tarkoittaa tutustumista ja ajan sekä aivon käyttöä tietämiseen valinnan kohteesta
  • Valitessasi sinun on tunnettava kaikki vaihtoehdot mahdollisimman hyvin jotta tiedät, että miten valintasi vaikuttaa tuleviin valintoihisi.

Jos olet remonttireiska, niin parasta jälkeä tulee työstäsi jos saat valita itsellesi mieluisen ja omaan käteen sopivan akkuporakoneen, moottorisahan, vasaran tai minkänytikinä. Jos olet konttorikonttaaja parasta tekoa ja tulosta tulee jos toimitat touhusi itselle mieleisellä ja ahterisella tuolilla, omankorkuisella pöydällä ja aateekoolla joka mielestäsi itsellesi parhaiten toimii. Jos olet myyntitakatukka niin parasta ja hyvämielisintä myyntipuhetta pukkaa jos olet ajanut pelipaikalla omavalintaisella ja mieleisellä bemarilla, alfaroomeolla tai mitänäitänyton. Jos olet parisuhdetoiveikas sinkku niin parasta suhdetta pukkaa kun itse pääset kumppania valitsemaan ja haastattelemaan eikä ole pakko ottaa sitä joka seuraavaksi eskalaattorista pullahtaa.

Tällä lyhyehköllä esipuheella yllytettäköön teitä kaikkia sekä tekemään valveutuneita valintoja ja valinnanvapauden säilyttämispyrkimykseen sekä myös välttämään kaikin mahdollisin keinoin valintojen tarpeetonta rajoittamista ympärillänne olevilta valintaedellytetyiltä simulaatiossamme, työpaikoissamme, perhepiireissämme ja muissa sosiaalisissa ympyröissämme.

P.S Vastahan tässä pari vuotta sitten blogsahti ja nyt taas! 😀

Jaa Facebookissa tai sähköpostillaShare on Facebook
Facebook
Email this to someone
email
This entry was posted in Perussettiä, Työhommia. Bookmark the permalink.

2 Responses to “The problem is choice”

  1. Ei oo totuudesta kilpailijaks tarinalle says:

    Koko kirjoituksen voisi kenties typistää yhteen sanaan; kommunikaatio. Jos ei avaa suutaan, kulisseissa pistää haisemaan ja oirehtii. Rikkoen laitteita, musertaen kanssaihmisiä, kollegoita, surkeilla valinnoilla ilman, että avaa suutansa, ja kenties parantaisi ilmapiiriä. Tai mikä pahinta, valehtelee ja mielistelee, ei ole vastuussa omista sanoistaan, niistä jotka viattomasti uskovalle, silmät kiiluen sydäntaskuun tai ammattiaivoon vastaanottajan päässä tallentaa. Siinä kohtaa puhutaan ehkä jonkinlaisesta moraalista ja etiikasta. Kai yhteiskunnassa voi toimia ja vaikuttaa, ilman että itsekkäästi porskuttaa menemään talloen kaikki matkalla, polttaen sillat mennessään, koska on päättäväisesti kykenemätön kommunikoimaan tai rauhanomaisesti luomaan yhteisiä sääntöjä, tai tapoja toimia? Onko se synonyymi valinnanvapaudelle?

  2. Markus says:

    Ei ole.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Varmenne * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.